Ruahinen luonnonpuisto on 94.000 hehtaarin kokoinen vuorijono hieman Palmerston Northin yläpuolella. Ruahine on maorin kieltä ja tarkoittaa ”viisas nainen”. Aikoinaan vuoren juurella oli pieniä maorien asuttamia ”kyliä”, aivan metsästysmaiden ja kalastusvesien tuntumassa. Vuoriston polkuja käyttivät ahkerasti myös kauppiaat ja lähestyssaarnaajat. Erityisesti eräs lähetyssaarnaaja-kasvitieteilijä William Colenso, joka 1800-luvun puolivälissä käveli vuoriston läpi ristiin rastiin seitsemään kertaan Maori-oppaidensa kanssa keräten samalla paikallisia kasveja ja dokumentoiden ne. 1800- ja 1900 -lukujen vaihteessa vuoriston metsiä oli jo raivattu pelloiksi ja laitumiksi eurooppalaisten toimesta sekä kuparin kaivuu aloitettu neljän eri yhtiön toimesta. Tänä päivänä vuoriston kasvillisuus on hyvin toipunut kaivosten jäljiltä ja toimii nyt virkistysalueena satoine eritasoisine hyvin huollettuine polkuineen. Vuoristossa on 20 tupaa, joissa on mahdollista myös yöpyä pientä korvausta vastaan.
Me päätimme tehdä päiväretken ja valitsimme Sunrise hutin, jonka kerrottiin olevan vuoriston suosituin kohde. Tuhannet lampaat saattelivat meidät matkaan vuoren juurelta. Kylttien mukaan matkaa kertyi alhaalta ylös 5 km , joka kestäisi 2,5 h. Korkeuseroa tuolla matkalla oli hieman vajaa kilometri. Serpentiinipolulla oli helppo edetä, mutta ilman tarinointia matka olisi ollut aika raskasta. Timo ja Oula kertoivat kilvan Tintti-tarinoita, joita ollaan lainattu paikallisesta kirjastosta kasakaupalla. Aluksi kasvillisuus oli todella rehevää ja puut varmaan 40-metriä korkeita ja niin tiheitä, että polku oli hämärä, vaikka aurinko paistoikin kirkkaalta taivaalta. Puolivälin jälkeen linnun laulu väheni ja puut tulivat kitukasvuisemmiksi ja hieman ennen huippua ohitimme puurajan.
”Tupa” oli hulppea rakennus, jonka etuseinän ikkunat avasivat huikeat näkymät kauas alas laaksoon. Tuvassa oli parikymmentä petipaikkaa ja isot keittiötilat keittomahdollisuuksineen. Tuvan takaa jatkui uusi polku vielä toiselle tunnin päässä olevalle tuvalle, johon emme kuitenkaan uskaltaneet, koska tuuli riepotteli aika lailla.
Paluumatka menikin hujauksessa taistellessamme örkkejä, aaveratsastajia, olifantteja, nazkuleita, urukhaita ja susiratsastajaa vastaan tikarein, miekoin, jousipyssyin ja taikavoimin. Itse olimme Legolas, Aragorn, Arwen ja Eowyn. Pääsimme onnellisesti perille autolle hyvin pienin loukkaantumisin: ainoastaan yksi jousipyssystä tullut rakkula Oulan sormessa.
Kuvia: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/Ruahinen+kansallispuisto/
ja taas, päivä on pelastettu, oli mukava lukea teidän retkikertomusta. Näin uusi-Seelanti tulee lähemmäs Saarenkylää,
VastaaPoistaterv Lailamummo
Hyvää uutta vuotta! Koulu alkoi pakkasessa, 27,6 pakkasta nyt. Kiitokset luontopainotteisesta kuvasarjoista ja jutuista. Kuvia erilaisista kasveista ja eläimistä toivotaan. Oula ja Taika muistavat laittaa omia muistiinpanoja vihkoon. Muistelemme teitä maanantaisin yhteisellä blogiseurannalla. Teitä kaivaten Äkäslompolon koulun poppoo.
VastaaPoistaKiva saada blogi mutkien kautta, ei sentään Älompolossa tarvinnut käydä, mutta Lailalla. Täällä on nyt lumi maassa ja -4, latuja on muutama kilometri Paloheinässä, suksikauppa kukoistaa. Meillä menee kivasti, olen isomummi. Saaran ja Tomin tytär Lotta Lumi Helena ristitään ensi viikolla. Matti ja Milla käy koulua Lauttasaaressa. Kyllä teille tulee huikea matkakertomus. Kirjoitan s.kronikkaan papan huimaa, seikkailuja täynnä ollutta elämää. Ei Kariset kyllä ole omenapuusta kauas pudonneet.terkut sirkka
VastaaPoistamahtavan kuuloista menoa! :)
VastaaPoistaSanna