Tänään oltiin uimassa Ocean Beachilla

Tänään oltiin uimassa ja oltiin saatu lainaksi surffilaudat.  Isä harjoitteli ja me katsottiin vedessä mutta ehkä liian pitkään ,koska siellä oli niin isot aallot. Kun ne aallot alkaa lähteä takaisin   merelle niin se hiekka jalkojen alla lähtee ja sitten me siinä vaan seisottiin mutta loppujen lopuksi jumissa oltiin eikä päästy pois. Sitten Oula huomasi ison aallon ja kun se tuli meidän kohdalle niin  me molemmat pläsähdettiin maahan ja kuitenkin päästiin pois hiekkaloukusta ja ei meille käynyt pahasti  eikä meitä sattunut mutta kuitenkin oltiin kuolla nauruun. Pari minuuttia ennen Oula seisoi kylmissään vedessä ja aalto sitä ei kaatanut niin Oulalla oli sääriin asti hiekkaa  ja se piti nostaa siitä kovin tiukasti Oula siinä olikin.
Tv. Taika

Kuvia: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/11.+Ocean+Beach/

Erilainen joulun odotus

Kysyimme lapsilta, tuntuuko siltä, että joulu olisi tulossa.

Joulusiivous on tehty, karjalanpiirakat ja piparit leivottu ja linna rakennettu  sekä lahjat hankittu ja paketoitu. Luimme juuri aamukahvin ääressä lehdestä, että valtavat jouluruuhkat ovat alkamassa. Päivän sanomalehti heitetään joka aamu läpinäkyvässä muovipussissa portin edustalle, josta lapset sen kilvan noutavat. Seuraavaksi tämän päivän askareena taidamme rakentaa pavuille langat, joita pitkin ne kiipeävät kasvaessaan. Voisimme myös putsata loputkin palmut kuivuneista lehdistä. Eilen illalla poltimme ison kasan palmunlehtiä ja se oli lapsista hauska ohjelmanumero, jonka voisi tehdä uudestaan jouluna. Ajatella, että jotkut edelleen asuvat palmunlehdistä tehdyissä majoissa ja ehkä hekin viettävät joulua.

Katukuvassa joulu näkyy runsaina joulukoristeina ja valtavina joulukuusina. Suurimmat yritykset pystyttävät isoimmat kuuset ihmisille ihailtaviksi. Kuukausi sitten ensimmäisenä päivänämme Aucklandissa paikallinen Telecom pystytti valtavaa joulukuusta helikopterin avustuksella kaupungin rantabulevardille. Kova tuuli heilutti pystytysköyttä, joka takertui kopterin roottoriin ja koko kopteri putosi 5 metristä maahan keskipäivällä pahimpaan ruuhka-aikaan. Se oli kallis kuusi.

Toissa päivänä ihastelimme Palmerston Northin keskuspuistossa  isoa kuusta, oliko se aito vai ei. Kun oikein tarkkaan katsoi, huomasi, ettei kuusella ollut runkoa lainkaan, mutta hienosti se oli tehty.

Joulupukki näkyy joka paikassa. Joskus se heittää keskelle lapsilaumaa karkkeja, joista lapset veripäissään tappelevat. Meidän lapset tuppaavat jäämään niissä tilanteissa jalkoihin ja tyhjin käsin. Meidän ei kai ole tarvinnut kyynärpäätekniikalla edetä elämässä.

Joulumusiikkia ei paljoa kuule, mutta kaksi viikkoa sitten olimme Napierissa viettämässä sunnuntai-iltaa kaupungin puutarhassa, jonne oli järjestetty joulukonsertti. Illan hämärtyessä yleisö sytytti kynttilät ja jokunen meidänkin tuntema joululaulu laulettiin yhteislauluna.

Olemme käyneet ulkoiluttamassa koiria ja silittämässä kissoja paikallisessa löytöeläinkodissa. Näin joulun alla sinne tulee valtavasti uusia asukkeja, kun ihmiset lähtevät merten yli Australiaan tai Eurooppaan joulun viettoon. Kaikkia perheenjäseniä ei ole otettu mukaan. Onneksi osa niistä saa joskus ehkä uuden kodin.

Jollei lomalla lähdetä ulkomaille, niin joulun aikaa täällä vietetään rannoilla. Joko pienissä mökeissä, jotka on usein rakennettu asuntovaunun kylkeen tai ihan teltoissa. Meidän alueella rannat ovat pahoin kärsineet muutaman kuukauden takaisista mutavyöryistä, jotka tulivat alas rankkasateiden seurauksena. Joidenkin mökkien ikkunassa on vielä kunnan virkamiesten teippaama punainen lappu, joka kieltää mökkiä käytettävät sen ollessa liian vaarallinen. Kesälomat ovat kuitenkin vasta alussa ja kestävät helmikuuhun saakka. Ehkä vahingoittuneet mökitkin saadaan saatettua kuntoon kesän aikana.

Meilläkin pidettiin vuoden viimeinen koulupäivä eilen. Lapset ovat ahkeroineet koulukirjojen parissa kiitettävästi ja ansaitsevat nyt kahden viikon joululoman. Jouluna aiomme herkutella ja pelata pelejä. Mennään myös rannalle katsomaan miten muut perheet viettävät aikaansa yhdessä. Se, yhteinen aika, on ehkä paras lahja, mitä perheet voivat toisilleen suoda.

Kyllä - sanoivat lapset - kyllä tuntuu, että joulu on tulossa. Otamme siis tämän meille erilaisen joulun ilolla vastaan ja olette kaikki siellä pallon toisella puolella mielissämme.

Hyvää Joulua!

Toivoo Taika, Oula, Jonna ja Timo

Kuvia: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/10.+Erilaisen+joulun+odotusta/
Huom! Paina Ctrl alas kun klikkaat kuvia, niin ne avautuu uuteen ikkunaan.

Tarinoita

Pahia oli kaunis maorineito, joka oli rakastunut maoripoikaan. Seireenit saivat houkuteltua neidon merenalaiseen maailmaan, josta eivät sitten päästäneetkään pois. He muuttivat Pahian riutaksi Napier -nimisen kaupungin edustalle. Napierin rantabulevardia kävellessä voi vieläkin nähdä Pania-riutan ojennettuine käsivarsineen alati pyrkien takaisin rakastajansa luo, jonka hän sinä kohtalokkaana päivänä jätti. Laskuveden aikaan riuttoja näkyy ympäri rannikkoja. Lieneekö ne kaikki olleet kauniita ja rakastuneita maorinaisia?

Maailman pisin paikan nimi, yhteensä 85 kirjainta, löytyy Hawkes Baysta, Pohjoissaaren itärannikolta läheltä Porangahaun kylää:

Taumatawhakatangihangakoauauo­tamateaturipukakapikimaungahoronukupokaiwhenuakitanatahu

(Taumata­-whakatangihanga-­koauau-­o-­tamatea­-turi-­pukakapiki-­maunga-­horo-­nuku-­pokai-­whenua­kitanatahu).

Koko pitkä nimi englanniksi käännettynä:

"The summit where Tamatea, the man with the big knees, the climber of mountains, the land-swallower who travelled over land and sea, played his nose flute to his beloved".

Suomeksi jotenkin näin:

”Vuorenhuippu, jossa voimakasjalkainen, vuorten valloittaja, maan pääskynen, maita ja meriä matkannut Tamatea, soitti nokkahuilua rakkaallensa”.

Nimi kuuluu 305 metriä korkealle kukkulalle. Nimen on antanut eräs Maori-heimon kantaisä Tamatea. Hän oli suuri päällikkö ja kuuluisa soturi, joka on antanut nimiä lukuisille muillekin paikoille. Tässä kyseisen kukkulan juurella Tamatea joutui joukkonsa kanssa taisteluun Ngati-Hine –heimoa vastaan ja hänen veljensä sai taistelussa surmansa. Tamatea oli niin murheissaan menetettyään veljensä, että hän jäi oleskelemaan pitkäksi aikaa veljensä surmapaikalle. Joka aamu hän tuli istuskelemaan kummun päälle ja soittamaan nokkahuiluaan. Näin hän nimesi edessään olevan kukkulan itsensä mukaan. Paikalliset ovat lyhentäneet nimeä ja kutsuvat kukkulaa nimellä Taumata.

Te Mata Peak

The Te Mata vuorijono Havelock North -kylän vieressä on nimetty nukkuvaksi jättilaiseksi, joka saalisti Heretaungan tasangolla kunnes rakastui päällikön kauniiseen tyttäreen. Jättiläinen päätti kosia tytärtä ennemmin kuin sotia hänet omakseen. Tytär antoi hänelle tehtäväksi syödä itsensä läheisen mäen päälle tiheän kasvillisuuden läpi. Jättiläinen kuitenkin tukehtui kiveen ja kaatui maahan, jossa hän makaa edelleen. Kuvassa jättiläisen vatsa on vuoren korkein kohta ja pää löytyy vasemmalta.

Kuvia Te Matalta: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/9.+Te+Mata/

HUOM! Paina Ctrl samalla kun klikkaat linkkiä, niin kuvat avautuu uuteen ikkunaan ja blogi jää auki.

Cape Kidnappers -retki

CAPE  KIDNAPPERS

Cape Kidnappersin -niemi on tunnettu kahdesta seikasta. Ensimmäiseksi siellä on suuri suulayhdyskunta, johon pääsee tutustumaan kuivin jaloin.  Suulat (Gannet) ovat suuria merilintuja, jotka pesivät täällä, mutta talveksi ne lähtevät pitkälle reissulle Australian suuntaan.

Toisekseen Cape Kidnappersin nimesi kapteeni Cook reissullaan, jolloin hän kartoitti Uuden-Seelannin rannikot.  Täällä maorit yrittivät kidnapata nuoren tahitilaisen laivapojan Cookin miehistöstä ja melkein onnistuivatkin.  Valkonaamoilla oli kuitenkin tussarit, joilla voitiin alkuasukaspakanat opettaa tavoille.  Cook itse oli kova poika nimeämään paikkoja ja niin tämä jyrkkärantainen niemi sai nimensä.

Päivä oli pilvinen eli juuri sopiva tuollaiselle reissulle. Puurot nassuun, eväät reppuun ja suunta kohti Cliftonia, josta reitit niemenkärkeen alkavat. Niemenkärki on juuri se paikka jossa suulat pesivät ja sieltä avautuu upea näköala merelle kolmeen ilmansuuntaan. Koska niemennokan maat ovat yksityisiä laidunmaita, niemenkärkeen ei pääse omalla autolla.  Vaihtoehtoja toki on. On kaksi safarifirmaa, jotka järjestävät sinne kuljetuksia: toinen pikkubussilla laidunmaiden kautta ja toinen hauskempi traktori kyydillä rantoja pitkin. Kuitenkin meitä kiinnosti eniten käveleminen rantoja pitkin, matkaa näin kertyy 9 km per suunta. Rantoja pitkin kulkeminen onnistuu kuitenkin vain laskuveden aikaan. Selvisi, että kävelymatka edestakaisin kestää noin 5 tuntia jättäen aikaa suulien tarkkailuun noin 1,5 tuntia.  Selvästihän se meille sopi ja eikun tossua toisen eteen.

Laskuveden paljastama rantahietikko oli helppo kävellä. Meidän lisäksi matkaan lähti nuorisoporukka ja eräs tanskalainen mies. Matka eteni hyvin vaikka niemenkärki tuntuikin pakenevan edestämme. Oulalla oli erityisen hoppu, kun oli huolissaan ehditäänkö kuivin jaloin perille. Rantaa oli paljaana noin 20 -30 metriä jonka vieressä kohosi parhaillaan 140 m korkea seinämä. Tässä ei kiipeily onnistu ilman apuvälineitä.

Kaukaa katsottuna eroosion jättämät vaakasuorat viivat seinämässä eivät olleetkaan tarkkaan katsottuna vaakasuoria, vaan laskevia. Muutaman kilometrin matkalla eroosioviiva oli useita metrejä eritasolla, kun vertaili seinämän alku- ja loppupäätä keskenään. Tämä johtuu maanjäristyksistä, joita tällä seudulla on paljon.  Niemenkärki nousee merestä joka vuosi.  Joskus vain 2 milliä vuodessa, mutta joinakin vuosina järistysten johdosta paljon enemmän. Seinämässä oli myös useita pyöreitä pystysuuntaisia onkaloita, läpimitaltaan jopa 30 metriä. Nämä ovat syntyneet aikojen saatossa, kun kovalla vesisateella korkealta jyrkänteeltä muodostuu vesiputous, jonka vettä tuuli  pyörittää onkalossa syövyttäen näin kuilua suuremmaksi.

Jyrkänteen päälle on rakennettu Uuden Seelannin hienoin golf-kenttä. Amerikkalainen liikemies ihastui paikkaan ja sen näkymiin ja investoi lähes 100 milj. paikallista dollaria golfkenttään, joka itse asiassa on rakennettu miljoona vuotta vanhan vulkaanisen tuhkakasan päälle. Kun seinämästä ottaa kimpaleen maa-ainesta ja vähän puristelee, se lentää tuhkana tuuleen. Todennäköisesti kaikki tuhka golfkentän alta ei kuitenkaan murene ja kierros tällä kentällä, joka on rankattu 29. hienoimmaksi maailmassa maksaa 400 NZD.

Kuusi kilometriä käveltyämme traktorisafari ohitti meidät. Kaksi vanhaa traktoria veti kumpainenkin peräkärryä, joissa oli yhteensä noin 50 turistia. Näytti tosi hauskalta. Taika ja Oula jaksoivat todella hyvin, mutta nyt alkoi kiinnostus traktorikyytiin herätä. Lupasimme lapsille selvittää pääsisimmekö paluumatkalla lavalle. Uudella tavalla motivoituneena loppumatka menikin sitten heittämällä.

Ensimmäinen suulayhdyskunta tuli vastaan kaksi kilometriä ennen määränpäätä. Alkoi valjeta koko porukalle mitä guano on ja miltä se haisee. Suulat jatkoivat elämäänsä häiritsijöistä piittaamatta ja siksi ne ovatkin helppo kuvauskohde, jopa taskupokkarille. Samaan aikaan meren alta paljastui kuunkamara- tyyppinen reikäjuustokivikko. Makeita ylityksiä ja alituksia rytmitti nyt matkaamme. Ohitimme vielä lisää yhdyskuntia, mutta isoin sijaitsee jyrkänteen päällä aivan niemenkärjessä. Traktorit ja kuskit lojuivat siestalla jyrkänteelle vievän polun edessä. Kaverit lupasivat ottaa meidät paluukyytiin pientä korvausta vastaan. Yhteensä 15 NZD (9 €) menisi kuulemma kaljaan, mitä tietysti ilomielin rahoitamme.

Mutta ensin suulat.  Niitä oli paljon ja kaikki pienellä alueella. Pesät olivat vieri vieressä ja emojen alla kurkisteli pieniä poikasia. Jotkut poikasista oli kuitenkin jo aika isoja – puudelin kokoisia ehkäpä. Vain 20 % suulan poikasista selviää poikasajan. Suula kasvaa aikuiseksi ja sukukypsäksi neljässä  kuukaudessa. Se elää 18 – 22 vuotta ja on yksiavioinen.
Osa suulista syöksyi mereen kalastamaan 100 metriä alapuolellamme. Oli makeeta kun suulat laskeutuivat yhdyskuntaan ohittaen päänuppimme lähietäisyydeltä. Suhina vaan kävi ja suulia tuli taivaantäydeltä loppumattomana helminauhana. Täytyi vaan luottaa kaverien lentotaitoon. Eväät oli vielä syömättä, mutta tämä paikka ei nälästämme huolimatta sopinut sivistyneeseen lounastaukoon. Sen verran tuhdit olivat tuoksut eikä ympäristökään aivan hygieeninen ollut.

Paluumatka menikin sitten mukavasti traktorin kyydissä lekotellen. Kuski vetäsi välillä reilusti merenpuolelle kastellen matkustajien jalat. Aurinkokin alkoi pilkistämään ja lämmittämään tosissaan.  Kun saavuimme Cliftoniin kello oli jo kolme.  Tilasimme ravintolasta wrapit, filotaikina piirakat ja kahvit.
Tuumasimme, että oli tosi hyvä reissu!

Kuvat: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/8.%20Cape%20Kidnappers%20-retki/

HUOM! Paina Ctrl alas kun klikkaat kuvalinkkiä, niin kuvat aukenee omaan ikkunaan.

Puutarhasta pöytään

Onpa mukavaa kuinka paljon meidän tarinoita luetaan. Voitteko kuvitella, että kahdessa viikossa näitä sivuja on katsottu 340 kertaa, yhteensä kymmenestä eri maasta! Yritämme olla aktiivisia tästäkin edes. On kiva myös lukea teidän kommentteja sekä tässä blogissa, että kuvasivuilla. Laittakaa vaan niitä lisää.
Maisemia emme ole kovinkaan hyvin onnistuneet kuvaamaan. Ne ovat kyllä kuvankauniita, mutta meidän kuvaamina eivät ole tulleet oikeuksiinsa. Harjoittelemme vielä maisemakuvausta ja nyt keskitymme mallikuviin, koska eräs mallikin on hyvin innokas.
Elämä on asettunut uomiinsa. Oleskelemme aika paljon tässä talossa ja puutarhassa, koska täällä on niin mukavaa. Lisäksi tavoitteenamme kaikilla on tehdä paljon koulutöitä pois, jotta voimme pitää kunnon joululoman. Tällä viikolla on ollut voimakkaita kuurosateita, mutta sehän helpottaa puutarhan kasteluhommia. Tällä kertaa laitankin kuvia kasvimaasta. Vaikka kesä on vasta aluillaan, on kasvimaa pullollaan syötävää. Aivan kaikkia kaali- ja salaattilajikkeita en ole vielä selvittänyt. Emme myöskään osaa käyttää yrttejä hyväksi samalla tavoin kuin täällä tehdään.

Kävimme eilen jo toistamiseen Napierin art deco -tyylisessä kaupungissa. Kaupunki on aivan ihastuttava ja olemme jopa tutustuneet siellä ihmisiinkin. Toistan jo itseäni, mutta on niin ihmeellistä miten helposti ihmisiin täällä tutustuu. Olemme kohta menossa aamukahville erään paikallisen rouvan kotiin ja katsomaan samalla hänen ruusupuutarhaansa. Eilen uitiin paljon Napierin ulkokylpylässä, oli todella lämmin päivä. Tänään näyttä pilviseltä ja menemme hakemaan kirjastosta lisäosia Taru Sormusten herraan. On mukavampi käydä kuvauspaikoissa, kun on ensin katsonut elokuvat. Viikonloppuna mennään ainakin koiranäyttelyyn, jossa naapurin koirat kilpailevat ja tehdään myös jokin pidempi vaellusreissu. Kiva, että olette saaneet koko maahan lumipeitteen, joten toivotamme teille kylmiä kelejä.

Kuvia puutarhasta: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/7.+Puutarhasta+p%F6yt%E4%E4n/

Viidakkoseikkailu

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomeen!
Mekin täällä ajattelimme sitä viettää, siitä toivottasvti kuvia ja tarioita myöhemmin.
Eilen teimme hurjan seikkailun. Tiesimme, että joki virtaa aika lähellä taloamme ja olimme kuulleet, että sinne johtaa polku. Lähdimme etsimään polkua ja siitä kertoo seuraava Taikan tarina:

Hei kaikki

 

olimme menossa uimaan ja isa johti meita  me menimme jonkun lammas farmin ohi tulva vallia pitkin  sitten poikkesimme tielta isa teki meille reitin jota pitkin paasisimme perille aluksi kaikki meni tosi hyvin mutta sitten alkoi koitua ongelmia ensinakin ei ollut niin paha ongelma mutta piikit pisti meita sitten kun paasimme turvallisesti vahan matkaa eteenpain niin vasta ongelomia olikin ensinakin oli paljon kaatuneita puita jotka piti ylittaa seka ,etta alittaa ja oli paljon monttuja sitten tuli minulla pissa uikkariin ja sitten tuli oja ja lahdimme takasin pain ja sitten kun ylitimme tukkia niin tukin edessa oli monttu ja Oula tipahti siihen ja se sattu mutta ei paljon kun lahdimme ilman ongelmia taisin pain niin isa ja mina huomasimme ,etta oulan paassa oli etana ilman kuorta me emme isan kanssa kehdanneet sanoa sita mutta ei mennyt kauaakaan kun oula losi etanan ja aiti kirkaisi sitten me losimme traktorin jaljet ja lahdimme seuraamaan niita sitten tuli risteys ja kaannyimme  pienelle polulle enaa ei ollut paljon ongelmia vaan kaunista ja huumaava tuoksu kun olimme melkein toisessa risteyksessa niin minulla tuli taas pissa uikkariin lopulta paasimme uimaan ilman ongelmia ja mina loysin tosi hienon ja aika syvan ainakin vauvoille uimapaikan ja siita tuli taikan spa sitten minulla opli kakka hata ja kesin vessa mutta isalla ja oulallakin oli vessa hata eika ne pitanyt lainkaan asiakkaiden wcsta mutta sitten me leikimme spata ja mina tiesin jo valmiiksi ulko altaan ja siita ei tullutkaan ulkoallasta vaan teatteri allas ja me kaikki teimme yhden naytelman mutta sitten tuli ukkos ilma ja meidan piti lahtea ja tulimme ongelmitta kotiin jos ei lasketa sita,etta paimen koira nuolas minua pakaraan;

muistellen taika

 

Pääsimme parahiksi kotiin ukkose alta. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja välillä tuli kuulalaakereiden kokoisia jäärakeita.

 

Kuvia uintireissusta ja sateesta:

http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/Viidakkoseikkailu+joelle/

 

Waipukuraussa tapahtuu..

Ja niin kouluvuosi päättyi Uudessa-Seelannissa ja Waipukuraunkin oppilaat pääsivät kesälomalle. Kesälomien alkua ja joulun odotusta juhlitaan kaikissa kaupungeissa jouluparaatin muodossa. Ja niin Waipukuraun kadut täyttyivät kaikesta liikkuvasta ja kimaltelevasta. Söpöä, söpöä ja ihanaa, sekä paljon vaivaa nähty. Omat kulkupelit olivat mm lastentarhalla, koululla, tanssikoululla, moottorikerholla, diinareilla, palomiehillä ja niin poispäin. Kovimman metelin sai aikaan pakollinen säkkipilliorkesteri, joka veti kyllä hyvin. Aivan turhaan säkkipilliä hyljeksitään - sitä pitää vaan osata soittaa. Nämä osasivat ja osasivat vielä marssiakin sotilaallisesti vaikka keski-ikä bändissä olikin aika korkea. Vaaleanpunaisin ihme oli jonkinsortin vaaleanpunainen Barbie vankkuri, missä vaaleanpunaista prinsessaa veti tietysti vaaleanpunaiset ponit. Eniten myötätuntoa kuitenkin sai osaakseen poni, joka oli puettu lampaaksi (lehmänä olo ponilta ei varmaan onnistuisikaan). Kulkueen kruunasi tietysti Father Christmas, jolla oli aikaslailla kurittoman näköisiä tonttuja reessään. Kulkue meni pääkadun päähän, kiersi korttelin ja palasi takaisin. Kestoa noin 40 minuuttia. Helteisenä päivänä jopa tonttujenkin meininki alkoi hyytyä heidän palatessaan, kulkueen  nuorimmat osallistujat vetivät jo hirsiä paluumatkalla. Tämä muistutti meidän abi-ajelua karkinheittoineen ja koristelluine kuorma-autoineen.
Kuvia: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/4.+Jouluparaati/


Sunnuntai oli iso päivä. Kansallisesti merkittävät laukkakilpailut pidettiin ihan meidän naapurissa. Pakko mennä!
Selkeästi suurensorttinen koko kansan kokopäivätapahtuma. Perheet saapuivat picnicvarusteineen paikalle. Klubin jäsenet olivat omassa aitauksessaan ja muu kansa omassaan. Enemmän kaljaa kului muun kansan puolella... Yllättävän viihdyttävä tapahtuma vaikkemme lyöneetkään vetoa. Kuusi tuntia hurahti kisoja ja ihmisiä katsellessa. Rouvat olivat panneet päällensä parastansa ja jännityksellä seurasimme kuinka kävely piikkareilla hiprakassa epätasaisella tontilla onnistuu. No, hyvinhän se meni. Lopuksi kukkamekoille ja hassuille hatuille löytyikin syy. Yleisöstä kokoonpantu muotishow oli ohjelma jota kannatti odottaa. Oikein very nice!

Itse laukkakisan meno oli kovaa ja jockeyt pieniä. Kevyenpuoleiset jockeyt olivat aivan hiirulaisia uljaiden kavioeläinten rinnalla. Aika etevää mitä pienellä piiskalla pienikin saa aikaiseksi. Hevoset olivat oman kisansa jälkeen vielä ihan täpinöissään ja osaa oli vaikea tallihenkilökunnan toimesta hillitä.
Seuraavaan kertaan!
Ja kuvia: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/5.+Laukkakisat/

Napier

Nyt kun oma kaupunki (Waipukurau) on tullut tutuksi, voikin lähteä tutkimusmatkalle. Ensimmäinen kohde  on Napierin kaunis art deco -tyyliin rakennettu merenrantakaupunki. Kaupunki meni maan tasalle 1931 maanjäristyksen vuoksi, mutta on tällä hetkellä ylpeä kaupunkikuvastaan joka henkii mennyttä aikaa. Kaupungin keskusta rakennettiin kokonaan uusiksi 1930- luvun muodin mukaisesti. Matalia, värikkäitä rakennuksia, kadut täynnä elämää ja kahviloita. Paljon pieniä putiikkeja ja kuitenkin aika kompaktissa koossa.
Automatka kesti noin 45 minuuttia ja ilmaista pysäköintiä oli yllinkyllin rantabulevardin varrella. Siispä auto parkkiin ja tossut alle. Ensimmäiseksi suunnattiin katsomaan maan suurinta pienoisrautatietä. Oli pojat rakentaneetkin hienon ja ison. Kokoa varmaan 4 x 15 m ja junia useita kymmeniä. Ei niitä voimut kukaan laskea! Samassa paikassa oli pari muutkin isoa rakennelmaa.
Nautimme kaupungissa sushit lounaaksi sekä isot frappét ja lattet kahvilassa. Loppupäivä sitten samoiltiin katuja ja rantaa, missä Jonna ja Taika menivät kastelemaan itsensä samalla kun pojat järkevästi kunnioittivat aaltoja. Vesi oli sen verran kylmää ettei siinä viihtynyt edes Äkäslompololainen.
Rantabulevardilla tapasimme paikallisen typyn Paikean (patsas). Maorityttö, jonka seireenit houkuttelivat mukaansa merelle ja muuttivat riutaksi, kun eivät halunneet enää poiskaan päästää. Ei kovin reilua.
Kotimatkalla katsastimme mistä löytyy Splash Planet (vesihuvipuisto) ja Cape Kidnappersin reitin alku. Näistä sitten myöhemmin.
Sen verran mukava paikka Napier oli, että varmasti menemme sinne vielä shoppailemaan. Mutta seuraavaksi Waipukuraussa onkin jouluparaati ja laukkakisat.

Kuvia:
http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/3.+Retki+Napieriin+ja+Parangahaun+rannalle/