Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Haikein mielin kirjoitamme tätä viimeistä blogipäivitystä. Tänään lähdemme Aucklandista lentoon kohti Suomea. Kuusi kuukautta ja viikko meidän elämäämme on vietetty Uudessa Seelannissa ja se on ollut aivan mahtavaa aikaa. Olemme nähneet ja tehneet enemmän kuin moni paikallinen asukas. Vaikka mennyt kesä ei ole ilmojen puolesta ollut paras mahdollinen, on sää kuitenkin suosinut meidän matkaamme. Pääasiassa olemme taivaltaneet auringon alla ja välttyneet kaikilta myrskyiltä ja tulvilta, joita olemme seuranneet vain uutisten kautta. Olemme kulkeneet maata ristiin rastiin. Montaakaan tietä ei löydy, mitä ei olisi ajettu. Pohjois-saarella Coromandel ja Northland jäi vielä näkemättä, mutta täytyyhän jotain jättää seuraavaankin kertaan. Olemme asuneet monessa kodissa ja tavanneet lukuisia ihania ihmisiä. Olemme patikoineet satoja kilometrejä ja uineet kaikilla rannikoilla. Kuvia on kertynyt kuutisen tuhatta. Pelkkää lomailua matka ei ole ollut, vaan myös kokopäiväistä opiskelua. Timo on suorittanut 60 opintopisteen ja Jonna 85 opintopisteen verran yliopisto-opiskelua verkon välityksellä. Taika ja Oulakin ovat opiskelleet ahkerasti ja saaneet käytyä kaikki luku- ja tehtäväkirjat läpi, samat, mitä koulukaverit Suomessa. 

Nyt toukokuun lopussa täällä on syksy ja talvi häämöttää ihan nurkan takana. Pimeys tulee jo kello viisi ja aamuisin on lasit jäässä.  Alkuperäinen ajatus oli viettää täällä kokonainen vuosi ja nähdä kaikki vuodenajat. Päivien lyhyys ja ajoittainen kamala viima ulkona ajaa kuitenkin sisätiloihin, missä tekeminen on aika rajallista. Vaikka talot ovat mukavia ja viihtyisiä, ei niissä ole minkäänlaisia eristyksiä, joten Suomen kesä alkoi vaan houkutella ja päätimme palata kotiin jo aikaisemmin. Viikon päästä - kesäkuun alussa - oli lasten määrä aloittaa koulu Gisbornessa ja varsinkin Taika odotti sitä kovasti. Hänkin kuitenkin suostui lähtemään kotiin, kunhan pääsee vaihto-opiskelemaan iän antaessa siihen myöten. Kaikki se, mitä reissu on antanut meille, selviää varmaankin vasta kuukausien ja vuosien kuluttua, kun muistelemme matkaa ja seuraamme Taikan ja Oulan kasvamista näiden uusien kokemusten saattelemina.

Nyt on kiitosten aika, jotka välitämme tätä kautta niille, joiden uskomme blogia lukevan. Kiitos Sirpalle ja Paulille, jotka Levillä asuessaan innostivat ja kannustivat meidät matkaan, sekä auttoivat järjestelyissä. Kiitos myös mahdollisuudesta käyttää iloista kotianne Ngakuta Bayssa muutamaan kertaan. Kiitos Marialle ja Davidille, jotka ottivat meidät Aucklandissa vastaan ja lähettivät taas kotimatkaan, sekä myöskin majoittivat ja auttoivat kaikenlaisissa järjestelyissä. Kiitos Karille ja Tytille, sekä erityisesti mummoille, jotka matkustitte tänne maailman ääriin meitä tapaamaan. Nyt meillä on asioita, joita voimme yhdessä muistella. Kiitos Sinille kaivatusta seurasta, käännösavusta ja kekseistä J Kiitos Äkäslompolon koululle säännöllisestä blogin seuraamisesta ja kommenteista. Blogia on erityisen mukavaa kirjoittaa, kun tietää, että sitä siellä odotetaan ja aina saa paluupostia. On myös mukavaa ja helppoa palata takaisin kouluun, koska tuntuu, että kaverit oikeasti odottavat meitä siellä. Kiitos Kuukkelille, joka liverteli matkastamme Helsingissä matkamessuilla. Liverryksen kuuli mm. Tellun perhe Vantaalta. Heille vierailemamme paikat olivat entuudestaan hyvin tuttuja ja saimme heiltä sähköpostitse paljon hyviä matkavinkkejä, kiitos Tellu! Kiitos kaikille blogia seuranneille ja etenkin kommentoineille. Blogissa on puolen vuoden aikana ollut käyntejä yli 4000 kappaletta! Se on melkoinen määrä, joten eri kävijöitä täytyy olla useita satoja. Mahtavaa, että niin monet ovat olleet kiinnostuneita matkastamme. Lopuksi on kiitettävä itseämme, että olemme jaksaneet sietää toisiamme intensiivisesti näinkin pitkän ajan. Uudet matkat ovatkin jo suunnitteilla, joten jatkoa tässäkin blogissa saattaa vielä seurata. Nyt kuitenkin hiljenemme hetkeksi. Pikaisiin tapaamisiin Suomen kesässä, entiset yhteystietomme pelaavat taas.

Kuvia: http://www.magictrip.kuvat.fi/kuvat/35.+J%E4%E4hyv%E4iset+ja+parhaat+palat/

Lampaista

Ensimmäinen lammas saapui Uuteen Seelantiin kapteeni Cookin matkassa 20. toukokuuta 1773.
1800-luvun puolivälistä lampaiden tuonti vain kiihtyi kasvavan maahanmuuton mukana. Lammasteollisuus kasvoi silmissä, metsät poltettiin ja hakattiin laidunkäyttöön ja lampaat vain lisääntyi. Vuonna 1882 ensimmäinen laivalasti lampaita lähti matkaan Uuden Seelannin etelä-saarelta Dunedinista kohti Lontoota  - jäädytettyinä. Siitä alkoi valtava lampaan lihan vienti, joka jatkuu edelleen. 1980 -luvulla jokaista uutta seelantilaista kohti oli 20 lammasta (1982 oli arviolta 70,3 miljoonaa lammasta). Nykyisin luku on pienempi, arvioiden mukaan jokaista asukasta kohti olisi 12 lammasta (tot. 43,1 lammasta). Lampaat elävät keskimäärin 1400 lampaan laumoissa, joita maassa on n 36.000 kpl. Laumoja siirrellään laitumelta toiselle pari kertaa viikossa, jotta niillä riittää tuoretta ruokaa. Ruohohan kasvaa suurimmassa osassa maata ympäri vuoden. Laumojen siirtämiseen käytetään koiria. Uudessa Seelannissa työskentelee yli 200.000 koiraa mm. lammas- ja nautakarjan parissa (nautakarjaa n 6,5 milj.).

Lampaat keritään kerran vuodessa, joskus kahdesti. Sen voi tehdä mihin vuodenaikaan tahansa. Yleensä keritsijä tulee lammastilalle, johon on rakennettu kerintää varten katos tai vaja. Keritsijällä on jaloissaan nahkaiset mokkasiinit, jotka näyttää siltä kuin nahanpalat olisi vain kääritty ja nyöritetty jalan ympärille. Niiden tarkoitus on suojata keritsijän jalkoja puutikuilta ja kosteudelta. Jaloillaan keritsijä pitää lampaat aloillaan ja kovat kengät satuttaisivat lammasta. Keritsijöillä on myös omat henkilökohtaiset kerimissakset tai trimmeri, vähän samanlainen, kuin mitä koirilla käytetään.  Ammattilaiskeritsijällä menee yhden lampaan kerimiseen aikaa alle 2 minuuttia ja villa irtoaa yhtenä kappaleena, kuin lampaalta riisuttaisiin takki. Keritsemisen maailmanennätystä pitelee uusi seelantilainen Rodney Sutton, joka vuonna 2000 pidetyssä kilpailussa keritsi 839 lammasta yhdeksässä tunnissa.

Me olemme palanneet Waipukurauhun, sinne mistä matkamme alkoi. Oli mukava nähdä Murray ja Trish, jotka olivat ensimmäinen paikallinen tuttavuutemme. Tuntui kuin olisi tullut kotiin, täällähän me vietimme ensimmäiset 6 viikkoa marraskuun lopusta alkaen. Kissat tietenkin pakenivat heti meidät nähtyään, aivan kuten kävi viimeksikin. Olemme täällä vain muutaman päivän kissoja ruokkimassa isäntäväen matkan ajan. Olemme laittaneet puutarhaa kuntoon syyskylvöä varten ja keränneet vähän siemeniä ja yrttejä mukaan. Viikon päästä tähän aikaan olemme takaisin Suomessa. Kannattaa kuitenkin katsoa blogia vielä ensi viikolla…

Kuvia: http://www.magictrip.kuvat.fi/kuvat/34%20Lammasmaista%20touhua/

Viinin valmistus

Viinin valmistus Uudessa Seelannissa on vielä varsin nuorta. Vaikkakin viinin viljely alkoi jo 1800-luvun puolivälissä englantilaisten siirtolaisten toimesta, on Uusi Seelantilainen viini noussut kansainvälisesti merkittäväksi vasta 1970 -luvun lopulla. Viimeisten vuosikymmenien aikana viinin vienti on kasvanut exponentiaalisesti, vuonna 1982 Uudesta Seelannista vietiin puoli miljoonaa litraa, vuonna 1992 yli 7 miljoonaa litraa ja vuonna 2006 yli 57 miljoonaa litraa viiniä ulkomaille. Tässäkin bisneksessä on suomalaisilla sormensa pelissä. Torniolainen Satu Lappalainen hyörii viinitilallaan etelä-saarella Blenheimissä Kiwi-miehensä kanssa. Meillä oli ilo tavata myös Sadun äiti, joka tulee vuosittain apuun rypäleviljelmille. Heidän rypäleistään valmistettuja viinejä löytyy Alkoon hyllystä ja tilausmyynnistä: http://www.vicaragelane.co.nz/fi/. Toinen ihastuttava nainen, Outi Jakovirta, työskentelee pohjois-saarella Martinboroughssa Julicherin viinitilalta: http://www.julicher.co.nz/. Uskon, että molemmilla tiloilla lappaa suomalaisia turisteja visiitillä kyllästymiseen asti, siitä huolimatta pääsimme tutustumaan heidän kauttaan viininteon saloihin omalla kielellämme.

Etelä saaren Marlborough on varmaan suomalaisittain tunnetuin Uuden – Seelannin viinialue. Satu Lappalaisen ja hänen miehensä (on muuten kartturi rallin MM-sarjassa Skodan tallissa) viinitila Vicarage Lane tuottaa valkoviinejä Sauvignon Blanc ja Riesling – rypäleistä. Punaviini tehdään Pinot Noir -rypäleestä, joka oikeastaan kasvatetaan lähempänä Kaikouraa heidän sopimustilallaan.

Tänä vuonna he lanseerasivat myös kuohuviinin, joka on ollut jonkinasteinen menestys, sillä heidän koko tuotantonsa sen osalta vietiin käsistä. Vicarage Lanen (suom. Pappilan kuja) tuotanto myydään lähes kokonaisuudessaan Alkolle, joten käykääpähän katsomassa valikoimaa Uuden-Seelannin kohdalta. Pullojen etiketissä on toisen eteläsaaren suomalaisen kädenjälki. Ylläsläisille ja Leviläisille tuttu Sirpa Ala-Lääkkölä on luonut etiketissä olevat taideteokset. Vicarage Lane sai muuten nimensä Englannissa. Kun tilaa rekisteröidessä nimeä kysyttiin Johnilta puhelimitse, hän sattui olemaan Englannissa. Ikkunasta näkyi katukyltti ”Vicarage Lane” ja niin nimi syntyi. Pappilan kujia on kuulemma tosi paljon Englannissa.

Tilalla kasvatetaan rypäleet arvostetun asiantuntijan valvonnassa. Hän määrää milloin rypäleet poimitaan ja milloin mitäkin tehdään. Rypäleet kulkevat täältä käsittelyyn, jossa ne annetaan käydä ennen pullottamista. Tilalla ei tehdä rypäleiden käsittelyä, käymistä ja pullotusta, vaan se hoidetaan siihen erikoistuneen liikkeen kautta.

Pohjoissaarella viiniä viljellään erityisesti Martinboroughin alueella Wellingtonin itäpuolella sekä Napierin ja Gisbornen ympäristössä. Martinborough on kuuluisa etenkin Pinot Noir- punaviineistään ja Gisborne taasen Chardonnay -viineistään. Outin esittelemä Julicherin viinitila valmistaa viininsä itse alusta loppuun. Vieraillessamme tilalla toukokuun alussa sadonkorjuu oli jo ohitse. Tilalla oli käynnissä rypäleiden murskaus, jonka jälkeen marjamehun annetaan käydä suurissa sammioissa ennen tynnyrikypsytystä. Saapuessamme paikalla eräs työntekijä seisoikin haarojansa myöten rypälesammiossa, lapioimassa rypäleseosta siivilälaitteeseen. Hänellä oli eräänlaiset kahluusaappaat jalassaan ja oli muutenkin pukeutunut säädyllisesti. Kertoivat että avosammioita polkiessa eivät höyryt pääse päätä sekoittamaan, mutta umpisäiliöiden kanssa pitää kuulemma olla huolellinen. Julicherin punaviini oli taivaallista, yksi parhaita maistamiamme Pinot Noiria. Tilat ottavat mielellään vieraita vastaan ja myyvät tuotteitaan kulkijoille. Marketeista tosin saattaa löytää samat viinit edullisemmin, mutta se ei ole sama asia. Nyt näillä viineillä on tarina ja tiedätte viinistä vähän enemmän. Käykääpä Alkon hyllyllä tai tilausvalikoimissa ja kokeilkaa!                                                                                                                                                       

Viime kerralla lupaamani videopätkät maoriesityksestä eivät ole suostuneet latautumaan julkiseen katseluun. Yritämme uudestaan heti kun pääsemme sellaiseen paikkaan, jossa nettiyhteys on tehokkaampi. Tällä välin voitte ihailla kuvia luontoretkistä, joita teimme mummojen kanssa.

                                                                                                                                                       

Kuvia: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/33.+VIinin+valmistus+ja+retkeilykuvia/

Puolen vuoden kokemuksella

Nyt on puoli vuotta takana Uudessa Seelannissa. Vaikka ilmastollisesti kesä on ollut surkea, on se meidän mittapuiden mukaan kuitenkin ollut erittäin kaunis, hyvin samanlainen kuin Suomen kesä. Lämpöä on piisannut, vaikka on paljon sadellut. Me olemme olleet hyvin onnekkaita kelien suhteen, olemme pääasiassa oleskelleet aurinkoisissa ilmanaloissa ja myrskyt ovat olleet juuri sillä toisella saarella kuin me. Vaikka paikallisten mukaan näin surkeaa kesää ei ole ollut miesmuistiin, on maa ilmastollisesti muutenkin haastava. Saman päivän aikana voi kuuleman mukaan kokea kaikki neljä vuodenaikaa.

Luonto on vaikuttava. Vaikka suurin osa metsistä on aikoinaan hakattu laidunmaiksi, on pinta-alasta rakennettua ja asuttua vain n 20 %. Kumpuilevat niityt ja jylhät vuoristot ovat meidän silmään hyvin erikoisia ja niitä riittää silmänkantamattomiin. Metsät ovat pusikkoisia ja niin tiheitä, ettei niihin ole asiaa kuin poluille. Sateellakaan ei metsäpoluilla juuri voi kastua, ellei ole kovin ylhäällä vuoristossa, jossa puusto on harvempaa. Metsäiset vuoristoalueet esim. etelä-saarella voivat olla hyvinkin tutkimattomia. Mm Milford Soundsin ympäristöön on vuosikymmenien aikana tippunut kymmenkunta pienlentokonetta, joista 4 on vieläkin kateissa. Uuden Seelannin luonnossa ei ole lainkaan myrkyllisiä eläimiä, eikä yhtäkään käärmelajia. Ainoat vaarat luonnossa ovat haastavat vuoristopolut ja nopeasti muuttuva ilmanala.

Paikalliset ovat hyvin aktiivista ulkoilmakansaa, jotka retkeilevät ja liikkuvat luonnossa ahkerasti. Se, että shortseissa pärjää vuoden ympäri edesauttaa tietenkin luonnossa liikkumista. Ulkoilmassa viihdytään myös puutarhassa, tuottavathan ne satoa ympäri vuoden. Puutarhat ovat pääasiassa todella monipuolisia ja huoliteltuja. Lähes kaikki asuvat pientaloissa, joissa on aina pieni tai suurempi piha. Näitä kutsutaan life style block:eiksi, muutama kana ja pari lammasta tai lehmäkin kököttää usein ikkunan alla. Kerrostaloja on ainoastaan muutamassa suurkaupungissa. Laitoimme tällä kertaa kuvia erilaisesta pihataiteesta, jota näkee paljon.

Ihmiset kaikkialla ovat todella ystävällisiä ja kiinnostuneita meistä. Erotummehan heti joukosta kun avaamme suumme. Suomalaisia pidetään täällä hyvinä ihmisinä, vaikkakin täällä suomalaisia kuuleman mukaan tapaa perin harvoin ja aika harva on meikäläisiä kohdannut. Pinta-alan ja väkiluvun mukaan mitattuina Suomi ja Uusi Seelanti ovat samankokoisia ja mielestämme ihmisetkin hyvin samankaltaisia samanlaisilla arvoilla varustettuja. Olisipa vaan hauskaa järjestää tänne leirikoulumatka Äkäslompolon koulun kanssa!

Mitä täällä eläminen sitten maksaa? Lähes kaikki on hieman halvempaa kuin Suomessa. Tosin euron kurssin heikentyessä kovaa vauhtia, alkaa hinnat olla aika samalla tasolla. Palkat täällä ovat huomattavasti pienemmät, joten elintaso on meillä Suomessa korkeampi. Tämän päivän kurssin mukaan laskettuna meidän 4-henkisellä perheellä on kulunut rahaa ruokaan keskimäärin 650 € / kk. Kokkaamme kaikki ruokamme itse. Ravintoloihin olemme tuhlanneet n 100 € / kk, lähinnä pikaruokalounaisiin. Ruokakauppojen suhteen täällä on sama tilanne kuin Suomessa. 3 suurta markettiketjua New World, Countdown ja Pack’n Save palvelevat päivittäin kaupunkien laitamilla aamusta myöhäiseen iltaan. Kukin supermarketti myöntää asiakkaillensa bensaetukuponkeja ostosten määrän perusteella. Bensaa jakelee 3-4 suurta toimijaa: BP, Shell ja Caltex. Me olemme puolen vuoden aikana ajaneet maata ristiin rastiin 15.000 km:n verran. Bensakulumme on ollut keskimäärin 370 € / kk. Talonvahtipestiemme aikana kilometrejä ei juuri kerry, koska lemmikit eivät yleensä anna myöten pitkille retkille. Majoituksiin olemme käyttäneet rahaa keskimäärin 370 € / kk. Tämä käsittää puolen vuoden aikana yhteensä 54 yötä leirintäalueilla tai hostelleissa, sekä autossa, koska silloinkin olemme olleet leirintäalueella mukavuuksien (wc, suihku ja keittiöt) äärellä. Kodinvahtipestejä meillä on ollut kaikkiaan 6 kpl, kaikki 2-6 viikon mittaisia. Näitä on saatu suhteellisen helposti, varsinkin kun olemme saaneet suosituksia tekemistämme paikoista. Saamme usein myös tarjouksia, eli enää ei tarvitse tehdä kovin paljoa töitä niiden hakemisen eteen. Yksin Uudessa Seelannissa on 5 www-sivustoa, joista löytyy kotivahtipestejä. Me olemme käyttäneet seuraavia: http://www.housecarers.com/ ja http://www.kiwihousesitters.co.nz/. Eräs varteenotettava vaihtoehto matkustaa Uuteen Seelantiin on kodinvaihto: http://www.homeexchange.com/. Täällä on paljon ihmisiä, jotka mielellään tulisivat Suomeen pariksi viikoksi ja antaisivat oman kotinsa tai loma-asuntonsa käyttöön joko samanaikaisesti tai eriaikaisesti.

Olemme pyrkineet tekemään ja näkemään mahdollisimman paljon. Erilaisiin pääsylippuihin olemme käyttäneet rahaa keskimäärin 440 € / kk. Kaikki aktiviteettimme olemme tehneet lasten ehdoilla. Ilman heitä extremiä olisi ehkä ollut paljon enemmän … tai ehkä sittenkin vähemmän J

Rahaa luonnollisesti kuluu myös kaikenlaisiin ostiksiin ja niillä olemmekin täyttäneet mummojen matkalaukut.

Menneellä viikolla olemme käyneet mummojen kanssa Napierissa, Taupossa ja Rotoruassa. Kaikki em. ovat meille jo entuudestaan tuttuja paikkoja, ja myös teille, jotka olette tarinamme niistä lukeneet ja kuvat katsoneet. Laitoimme joitakin kuvia matkan varrelta, sekä taas yhden videopätkän Maorien sotakanootista, minkä mekin näimme nyt ensimmäistä kertaa vieraillessamme Rotoruassa Maorikylässä, nyt eri kylässä kun tammikuussa. Huomenna lähdemme viemään mummoja Wellingtoniin, josta he lentävät Singaporeen pariksi päiväksi humputtelemaan kahdestaan. Me palaamme Miss Greyn seuraksi Waipawaan vielä pariksi viikoksi, jonka jälkeen taas kohti uusia seikkailuja.

Kuvia: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/32.+Puutarhataidetta+ym/