Cape Kidnappers -retki

CAPE  KIDNAPPERS

Cape Kidnappersin -niemi on tunnettu kahdesta seikasta. Ensimmäiseksi siellä on suuri suulayhdyskunta, johon pääsee tutustumaan kuivin jaloin.  Suulat (Gannet) ovat suuria merilintuja, jotka pesivät täällä, mutta talveksi ne lähtevät pitkälle reissulle Australian suuntaan.

Toisekseen Cape Kidnappersin nimesi kapteeni Cook reissullaan, jolloin hän kartoitti Uuden-Seelannin rannikot.  Täällä maorit yrittivät kidnapata nuoren tahitilaisen laivapojan Cookin miehistöstä ja melkein onnistuivatkin.  Valkonaamoilla oli kuitenkin tussarit, joilla voitiin alkuasukaspakanat opettaa tavoille.  Cook itse oli kova poika nimeämään paikkoja ja niin tämä jyrkkärantainen niemi sai nimensä.

Päivä oli pilvinen eli juuri sopiva tuollaiselle reissulle. Puurot nassuun, eväät reppuun ja suunta kohti Cliftonia, josta reitit niemenkärkeen alkavat. Niemenkärki on juuri se paikka jossa suulat pesivät ja sieltä avautuu upea näköala merelle kolmeen ilmansuuntaan. Koska niemennokan maat ovat yksityisiä laidunmaita, niemenkärkeen ei pääse omalla autolla.  Vaihtoehtoja toki on. On kaksi safarifirmaa, jotka järjestävät sinne kuljetuksia: toinen pikkubussilla laidunmaiden kautta ja toinen hauskempi traktori kyydillä rantoja pitkin. Kuitenkin meitä kiinnosti eniten käveleminen rantoja pitkin, matkaa näin kertyy 9 km per suunta. Rantoja pitkin kulkeminen onnistuu kuitenkin vain laskuveden aikaan. Selvisi, että kävelymatka edestakaisin kestää noin 5 tuntia jättäen aikaa suulien tarkkailuun noin 1,5 tuntia.  Selvästihän se meille sopi ja eikun tossua toisen eteen.

Laskuveden paljastama rantahietikko oli helppo kävellä. Meidän lisäksi matkaan lähti nuorisoporukka ja eräs tanskalainen mies. Matka eteni hyvin vaikka niemenkärki tuntuikin pakenevan edestämme. Oulalla oli erityisen hoppu, kun oli huolissaan ehditäänkö kuivin jaloin perille. Rantaa oli paljaana noin 20 -30 metriä jonka vieressä kohosi parhaillaan 140 m korkea seinämä. Tässä ei kiipeily onnistu ilman apuvälineitä.

Kaukaa katsottuna eroosion jättämät vaakasuorat viivat seinämässä eivät olleetkaan tarkkaan katsottuna vaakasuoria, vaan laskevia. Muutaman kilometrin matkalla eroosioviiva oli useita metrejä eritasolla, kun vertaili seinämän alku- ja loppupäätä keskenään. Tämä johtuu maanjäristyksistä, joita tällä seudulla on paljon.  Niemenkärki nousee merestä joka vuosi.  Joskus vain 2 milliä vuodessa, mutta joinakin vuosina järistysten johdosta paljon enemmän. Seinämässä oli myös useita pyöreitä pystysuuntaisia onkaloita, läpimitaltaan jopa 30 metriä. Nämä ovat syntyneet aikojen saatossa, kun kovalla vesisateella korkealta jyrkänteeltä muodostuu vesiputous, jonka vettä tuuli  pyörittää onkalossa syövyttäen näin kuilua suuremmaksi.

Jyrkänteen päälle on rakennettu Uuden Seelannin hienoin golf-kenttä. Amerikkalainen liikemies ihastui paikkaan ja sen näkymiin ja investoi lähes 100 milj. paikallista dollaria golfkenttään, joka itse asiassa on rakennettu miljoona vuotta vanhan vulkaanisen tuhkakasan päälle. Kun seinämästä ottaa kimpaleen maa-ainesta ja vähän puristelee, se lentää tuhkana tuuleen. Todennäköisesti kaikki tuhka golfkentän alta ei kuitenkaan murene ja kierros tällä kentällä, joka on rankattu 29. hienoimmaksi maailmassa maksaa 400 NZD.

Kuusi kilometriä käveltyämme traktorisafari ohitti meidät. Kaksi vanhaa traktoria veti kumpainenkin peräkärryä, joissa oli yhteensä noin 50 turistia. Näytti tosi hauskalta. Taika ja Oula jaksoivat todella hyvin, mutta nyt alkoi kiinnostus traktorikyytiin herätä. Lupasimme lapsille selvittää pääsisimmekö paluumatkalla lavalle. Uudella tavalla motivoituneena loppumatka menikin sitten heittämällä.

Ensimmäinen suulayhdyskunta tuli vastaan kaksi kilometriä ennen määränpäätä. Alkoi valjeta koko porukalle mitä guano on ja miltä se haisee. Suulat jatkoivat elämäänsä häiritsijöistä piittaamatta ja siksi ne ovatkin helppo kuvauskohde, jopa taskupokkarille. Samaan aikaan meren alta paljastui kuunkamara- tyyppinen reikäjuustokivikko. Makeita ylityksiä ja alituksia rytmitti nyt matkaamme. Ohitimme vielä lisää yhdyskuntia, mutta isoin sijaitsee jyrkänteen päällä aivan niemenkärjessä. Traktorit ja kuskit lojuivat siestalla jyrkänteelle vievän polun edessä. Kaverit lupasivat ottaa meidät paluukyytiin pientä korvausta vastaan. Yhteensä 15 NZD (9 €) menisi kuulemma kaljaan, mitä tietysti ilomielin rahoitamme.

Mutta ensin suulat.  Niitä oli paljon ja kaikki pienellä alueella. Pesät olivat vieri vieressä ja emojen alla kurkisteli pieniä poikasia. Jotkut poikasista oli kuitenkin jo aika isoja – puudelin kokoisia ehkäpä. Vain 20 % suulan poikasista selviää poikasajan. Suula kasvaa aikuiseksi ja sukukypsäksi neljässä  kuukaudessa. Se elää 18 – 22 vuotta ja on yksiavioinen.
Osa suulista syöksyi mereen kalastamaan 100 metriä alapuolellamme. Oli makeeta kun suulat laskeutuivat yhdyskuntaan ohittaen päänuppimme lähietäisyydeltä. Suhina vaan kävi ja suulia tuli taivaantäydeltä loppumattomana helminauhana. Täytyi vaan luottaa kaverien lentotaitoon. Eväät oli vielä syömättä, mutta tämä paikka ei nälästämme huolimatta sopinut sivistyneeseen lounastaukoon. Sen verran tuhdit olivat tuoksut eikä ympäristökään aivan hygieeninen ollut.

Paluumatka menikin sitten mukavasti traktorin kyydissä lekotellen. Kuski vetäsi välillä reilusti merenpuolelle kastellen matkustajien jalat. Aurinkokin alkoi pilkistämään ja lämmittämään tosissaan.  Kun saavuimme Cliftoniin kello oli jo kolme.  Tilasimme ravintolasta wrapit, filotaikina piirakat ja kahvit.
Tuumasimme, että oli tosi hyvä reissu!

Kuvat: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/8.%20Cape%20Kidnappers%20-retki/

HUOM! Paina Ctrl alas kun klikkaat kuvalinkkiä, niin kuvat aukenee omaan ikkunaan.