Matkustaminen voi välillä tuntua työltä

Aamiaisen aikana kuivatellaan telttaa (ilmankosteus yleensä 70 % pintaan), sitten pestään astiat leirintäalueen keittiössä, pakataan auto, tutkitaan karttaa ja säätiedotuksia sekä tehdään päätös mihin suuntaan lähdetään. Pysähdellään pienissä idyllisissä kylissä, saatetaan poiketa museoissa. Usein keitetään kaasukeittimellä kaurapuuro lounaaksi jossain puistossa, missä on leikkitelineitä. Samalla tehdään koulutehtäviä. Sitten jatketaan matkaa ja katsellaan jo seuraavaa leirintäaluetta, johon teltta on pystytettävä alkuillasta. Ensin kuitenkin käydään supermarketissa ja mietitään illan ateria. Leirintäalueilta löytyy joskus kokkausastioita monimutkaisempaankin ruokaan. Jos yöksi on luvassa sadetta tai pakkasta, vuokraamme suosiolla huoneen, joka käsittää 4-5 sänkyä, pienen pöydän ja joskus sohvan. Juttelemme paljon muiden matkailijoiden kanssa. Parhaat vinkit saa leirintäalueiden vakioasukkailta, sekä leirintäalueen omistajilta, jos kyseessä on pieni perheyhtiö. Isommat ketjuyritykset ovat kasvottomia ja palvelu paljon ”viileämpää”. Illalla saatetaan vielä tehdä koulutehtäviä. Jos yöllä on Lapin yliopiston luento, jota tulee seurata, ostamme nettiaikaa. Muuten käytämme kirjastoja nettiasioinnissa. Jos paikka on mukava, viivymme toisen tai kolmannenkin yön ja tutustumme laajemmin paikallisiin nähtävyyksiin.

Kun sitten pääsemme johonkin taloon hoitamaan talon lemmikkejä isäntäperheen matkan ajaksi, tuntuu kuin olisi lomalla. Ensin tyhjennetään auto ja imuroidaan se jossain vaiheessa. Tällöin löytyy kaikki hukassa olleet asiat. Sitten pestään pyykit. Ennen taloon tuloa ollaan käyty supermarketissa ostamassa iso kasa herkkuja, mm grillilihaa ja leivontatarpeita. Taloissa ei syödä karapuuroa eikä nuudeleita. Tutustumme lemmikkeihin ja ympäristöön. Katsomme elokuvia ja teemme vaativampia opintoja. Myös kolmesta kamerasta puretaan kuvat tietokoneelle ja lajitellaan ne. Kirjoitellaan blogia ja Skypetetään ystävien ja isovanhempien kanssa.

Tätä tarinaa kirjoitamme ihastuttavassa talossa, jossa olemme olleet pian määräajan, kaksi viikkoa. Talo sijaitsee Diamond Harbour -nimisessä 1400 asukkaan kylässä Christchurchin eteläpuolella. Ikkunoistamme näkyy merenlahti ja vastarannalla Lytteltonin kylä, joka toimii Chrsitchurchin pääsatamana. Christchurchiin on ajomatkaa 45 minuuttia, mutta parissakymmenessä minuutissa pääsee myös lautalla salmen yli (ilman autoa).

Olemme tehneet pitkiä kävely- ja juoksulenkkejä kahden Bischon Frish –koiran kanssa ja opiskelleet kovasti. Pidämme ”hiihtolomamme” sitten kun lähdemme taas pyörien päälle. Yhtenä päivänä ajelimme Christchurchin keskustaan ja toisena Akaroaan, viehättävään ranskalaiseen pieneen merenrantakylään. Oli muuten pienestä kiini, ettei Etelä-Saaresta tullut ranskalaisten maaperää. Ranskalaisten siirtolaislaiva oli jo tulossa Christchurchia kohti 1800-luvun alussa, mutta kuukautta ennen heidän (laivamatka Euroopasta tuolloin kesti 3-6 kuukautta) perilletuloaan britit huomasivat tilanteet ja menivät herrasmiesmäisesti ranskalaisia vastaan ja toivottamaan heidät tervetulleiksi Britannian maaperälle. Ranskalaisten yhteisö kuitenkin alkoi muodostua Akaroaan. Nyt siellä liehui paljon ranskan lippuja ja tienviitat oli ranskaksi.

Christchurch tuntui aluksi pelottavalta paikalta. Vuoden takainen (22.2.2011: 6,3 mag.) maanjäristys, jossa menehtyi 182 ihmistä, on kaikkien mielessä. Se oli kuitenkin jälkijäristys sitä edeltävälle suuremmalle maanjäristykselle 4.9.2010 (7,1 mag.), jossa henkilö- ja muut vahingot olivat kuitenkin pienemmät. Kolmas merkittävä jälkijäristys tapahtui viime jouluna, 23.12.2011 (5,8 mag.). Hyvin pieniä jälkijäristyksiä tulee viikoittain. Niitä tuskin tuntee. Maanjäristyshän johtuu mannerlaattojen törmäyksestä. Outoa kuitenkin on se, että mannerlaatat eivät törmää Christchurchin kohdalla, joten täällä mittavaa maanjäristystä ei olisi pitänyt koskaan tulla. Mannerlaatat itse asiassa kohtaavat Wellingtonin ja Nelsonin alueilla. Siellä onkin järistystä odotettu jo vuosikymmenien ajan ja on hyvin todennäköistä, että Wellingtonissa - pääkaupungissa - maa vielä järisee rajusti. Kukaan ei kuitenkaan tiedä milloin, onko se huomenna vai sadan vuoden kuluttua.

Kävimme katsomassa Christchurchin keskustassa, miltä maanjäristyksen jäljet näyttävät. Kokemus oli hyvin koskettava. Yleensä suuria katastrofeja näkee vain television ja lehtien välityksellä. Harvemmin niiden jälkiä pääsee katselemaan paikan päälle. Suurimmat tuhot on jo siivottu pois, mutta on yhä taloja, kortteleita ja jopa kokonaisia asuinalueita, jotka on eristetty kokonaan aidoin ja muovinauhoin. Nämä rakennukset on laitettu käyttökieltoon, koska ne joko ovat vahingoittuneet liikaa tai vahingoittuneet vähemmän, mutta eivät eivät täytä uusia normeja ja rakennusmääräyksiä. Vaikka korjauksia ja uudisrakentamista tehdään kovalla tahdilla, on vielä täysin epäselvää kuka korvaa ihmisille heidän menettämänsä kodit ja liiketilat. Valtion maanjäristyksiä varten keräämä rahasto ei riitä ja Uuden-Seelannin merkittävin vakuutusyhtiökin meni konkurssiin. Yhtiö oli vakuuttanut hienoimmat kivikirkot ja tiilirakennukset. Tuhojen korjaamiseen arvioidaan menevät 20-30 biljoonaa dollaria rahaa ja n 20 vuotta aikaa. Christchurchin kaikki Anglikaaniset kirkot tuhoutuivat, nyt keskutellaan kuuluisan keskusaukiolla sijaitsevan katedraalin kohtalosta. Sen korjauksiin menisi n 30 miljoonaa dollaria ja jos se päätetään tuhota, menetetään iso pala kansallishistoriaa. Todella moni on menettänyt omaisuutensa tai omaisiansa. Silti tämä ei näy täällä järistysalueella elävien ihmisten arjessa, elämä jatkuu, koska vaihtoehtoja sille ei ole. Vaikka moni on päättänyt muuttaa pois Christchurchista - on lähdetty jopa Australiaan aloittamaan uusi elämä - niin erilaista materiaalia lukiessa huomaa, että järistykset ovat lujittaneet jäljelle jääneiden ihmisten välisiä sosiaalisia kontakteja ja toistensa tuella he ovat päässeet näiden vaikeuden aikojen ja tapahtumien yli. Ajatellaan myös, että tämä voi olla uuden alku.

Tämä talo, jossa nyt asustelemme, on äskettäin saanut uutta rappausts pintaan ja tiilitakka on purettu lopullisesti. Vuoden takaisessa järistyksessä tässä talossa lasit tippuivat vitriineistä ja viinipullott lensivät telineiltään. Naapurilla hajosi vesijohdon liitos ja koko usean tuhannen litran säiliö valui sisätiloihin. Kaikkien tämän kylän talojen tiilipiiput tuhoutuivat, myös tiilestä rakennettu hieno kylätalo tuhoutui. Muuten kaikki tämän kylän talot selviytyivät hyvin vähillä vammoilla ja ovat asuinkelvollisia. Uusimmissa rakennuksissa ja puutaloissa ei juuri suuria vahinkoja järistykset aiheuta, ongelmana ovat vanhat tiilirakennukset.

Eilen illalla (to 16.3.2012) istuin tässä pöydän ääressä lukemassa. Vieressäni olevasta vitriinistä kuului lasin kilinää, kun ne kolisivat toisiansa vasten. Aamulla katsoin netistä, maanjäristys oli 3,5 magnitudin vahvuinen Richterin asteikolla mitattuna. Sitä tuskin huomasi, mutta silti hieman selkäpiitä kylmäsi. Tämä on normaalia tässä maassa.

Moni kommentoi edellistä blogikirjoitusta, kuinka kivaa oli kuulla ääniämme. Niinpä tähän on liitetty pieni video Oulan dilemmasta, millaisen Legon hän ostaisi. Edellistä legoa tammikuussa ostettaessa Oula lupasi, että ostaa seuraavan vasta kahden kuukauden kuluttua. 5.3 koitti sitten se suuri hetki, mutta kahden kuukauden aikana mieli oli muuttunut laidasta laitaan noin viisi kertaa päivässä, mikä tekee yhteensä lähes 300 mielen muutosta. Muutama Lego-lehtinen on selattu repaleiseksi ja vielä matkalla kauppaan mieli myllersi. Lopulta mieluinen kuitenkin tuli valituksi.

Lisätty sunnuntaiaamuna 18.3:
Viime yönä klo 00:55 järistys kesti 2 sekunttia, voimakkuus 4.3 magnitudia Richterina asteikolla mitattuna. Järistyksen polttopiste oli 10 km meistä koilliseen, eli meressä ja 10 km:n syvyydessä:
http://www.geonet.org.nz/earthquake/quakes/3675685g.html
Tuntui kuin ukkonen olisi jyrissyt korvan vieressä. Olimme Timon kanssa vielä hereillä, mutta lapset nukkuivat, eivätkä heränneet. Talo heilahti pari kertaa, mutta kaikki oli ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanut. Hetken päästä tuli olo, että oliko tuo todellinen, varmaan kuvittelimme  koko asian. Netistä kuitenkin löytyi heti Kerikerin sääaseman tekemät havainnot ja koordinaatit.

Richterin asteikko perustuu kymmenkantaiseen logaritmiin, ts. arvon kasvaessa yhdellä järistyksen voimakkuus on kasvanut kymmenkertaiseksi. Kuitenkin vapautuva energiamäärä nousee aina 32-kertaisesti. Näin ollen vuoden takainen tuhoisa maanjäristys oli viimeöistä 20 kertaa voimakaampi (6.3 mag), mutta siitä vapautunut energiamäärä jopa 64 kertaa suurempi.
4,0 - 4,9 magnitudin järistyksiä on maailmassa vuosittain arviolta n 6200 kpl. Wikipedian mukaan tällöin ikkunat helisevät, mutta merkittävät vahingot ovat epätodennäköisiä.
Mitään ei ole vahingoittunut, aurinko paistaa ja lähdemme laivalaiturille tekemään uimahyppyjä...

Kuvia: http://magictrip.kuvat.fi/kuvat/Diamond+Harbour+ja+Christchurch/