sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Luonnonrikas länsirannikko


Ensimmäiset Eurooppalaiset tulivat Etelä-Saaren länsirannikolle kullan perässä 1800-luvun puolivälissä. Varsinainen kultaryntäys tapahtui 1800- ja 1900 -lukujen vaihteessa. Kävimme tutustumassa Ross -nimiseen kylään ja sen historiaan kullan ympärillä. Kylässä kaivetaan edelleenkin kultaa, mutta nyt modernisti koneiden avulla. Toki joen uomilla voi vielä nähdä ihmisiä vaskoolit kädessä, kaikki eivät varmaankaan ole turisteja…

Kullanhuuhtojia tavattiin kutsua entisaikaan nimellä ”Hatter”, se voisi olla suomeksi Hattulainen. Tarinan mukaan on pohdittu, mistä moinen nimitys. Yksi selitys voisi olla, että katsottiin heidän omaisuutensa koostuvan ainoastaan siitä, mitä hatun alta löytyy. Toisen selityksen mukaan kullanhuuhtojat käyttivät peseytymiseen aina vain hatullisen vettä. Nykyään sivistyneitäkin ihmisiä tavataan kutsua Hattulaisiksi (Hatters), kun he tekevät jotain todella tolloa.

Queenstownin lähellä oleva Arrowtown on toinen todella idyllinen vanha kultakaupunki. Erityistä sen historiassa on siellä ollut kiinalaisyhdyskunta, joka toimi kylässä useiden vuosikymmenien ajan. Rasismi oli kuitenkin voimakasta, minkä johdosta kiinalaiset elivät omassa pikku yhteisössään hyvin eristyksissä muista ihmisistä. He eivät myöskään yleensä päässeet kaivamaan kultaa koskemattomalta maaperältä, vaan joutuivat tyytymään alueisiin, joissa oli jo kerätty suurimmat jalometallin palaset pois. Yhteensä noin 8000 kiinalaisia kullankaivajaa kävi etsimässä täällä onneaan. Yleensä  5 vuotta kaivauksilla riitti ansaitsemaan n. 100 – 200 $ senaikaista rahaa, jolla pystyi palaamaan Kiinaan ja ostamaan rahoilla pienen maatalon. Nykyisin Arrowtownissa kultaa esiintyy enää vain kultaisissa luottokortissa. Näin ollen mekin luultavasti erotuimme kylän muista turisteista tyystin.

Tänä päivänä kulta ei kimaltele enää koruissakaan. Jos itselleen tai mielitietylleen haluaa ostaa Uudesta Seelannista arvokkaan korun, on se valmistettu vihreästä jadekivestä.  Kun ensimmäiset Eurooppalaiset asettuivat Etelä-Saaren länsirannikolle, he huomasivat maorien käyttävän raskaita, kovia ja kauniisti kaiverrettuja vihreästä kivestä tehtyjä aseita ja koruja. Maorit kutsuivat kiveä nimellä Pounamu, joka tarkoittaa sanasta sanaan käännettynä vihreää kiveä. Silloiset paikalla olleet valkoihoiset eivät ymmärtäneet kiven olevan aitoa nefriitti jadea, joten kiveä alettiin kutsua ja kutsutaan edelleen Uudessa-Seelannissa nimellä Greenstone. Kun Hokitikan lähistöltä vuoristosta löydettiin vielä valtavat jadekiviesiintymät, alettiin koruja ja muita esineitä valmistaa suuressa mittakaavassa.  Esiintymät vuoristossa ovat niin hankalissa paikoissa, että nykyisin ne leikataan paikan päällä timanttisahalla sopiviksi paloiksi ja kuljetetaan helikopterilla alas. Suurimmat kuljetettavat kivet voivat painaa kymmeniä tonneja.

Suurin tämänhetkinen länsirannikon rikkaus on jylhä maisema, joka vetää matkailijoita magneetin lailla puoleensa. Korkea, jopa yli 3000 metriin ylettyvä vuorijono jakaa saaren pituussuunnassa kahtia niin, että itäpuolella yleensä liikkuvat viileämmät ilmavirrat ja länsirannikolle tuulee lämpimät Australiasta puhaltavat tuulet. Vuoret pitävät lämpimät tuulet tällä puolen, joten ilma on miellyttävän lämmin ja kuiva. Korkeassa vuoristossa on runsaasti jäätikköä. Tämä mikroilmasto on hyvin vaikeasti ennakoitavaa ja sääennusteet muuttuvatkin laidasta laitaan jopa 3-5 kertaa päivässä. Maisema saattaa muuttua yhden ajopäivän aikana sademetsästä havupuumaisemaan ja jylhät vuoret nousevat suoraan meren pinnasta tai järven rannalta. 

Mahtavan Christchurchin eteläpuolelle sijainneen Diamond Harbourin luksusasuntomme jälkeen jätimme osan matkatavaroista seuraavaan kodinvahtikohteeseemme Rangioraan, Christchurchin pohjoispuolelle, jotta mahdumme paremmin yöpymään autossa. Ylitimme vuoriston itärannikolta länsirannikolle Uuden Seelannin korkeimmalla sijaitsevan asutuksen (780 m) Arthur Passin kautta (68 asukasta). Kylä on kuitenkin todella vilkas vaellus ja alppihiihtokohde. Yövyimme Hokitikassa ja sen jälkeen Franz Josefin alppikylässä. Siellä pärräsimme mutaisilla off-road autoilla ja lojuimme kaksi tuntia sademetsän kuumassa kylvyssä. Teimme myös pienen vaelluksen jäätikölle. Sen jälkeen tutustuimme paremmin Wanakaan  ja Arrowtowniin, joissa molemmissa myös yövyimme. Tällä hetkellä oleskelemme Queenstownissa, joka on ehkä hienointa aluetta, mitä olemme nähneet. Tämä on tosi vilkas ja nuorekas kaupunki upeiden maisemien keskellä. Tekemistä täällä tuntuu riittävän! Sää muuttui samalla ja lämpimästä koleaan ja sateiseen. Täällä nautimme virvokkeita ensi kertaa takkatulen lämmössä. Kaikkea ei kuitenkaan ole vielä nähty, sillä olemme matkalla Millford Soundiin, jonka sanotaan olevan yksi maailman yhdeksästä ihmeestä. 


2 kommenttia:

  1. Hei, mikä tietoisku NZ:n Eteläsaarelta!Pappa meinas, että minä ssan niin hyvin tietoja maasta, ettei minun tarvitse sinne lähteä. Minulla nälkä kasvaa, odotan vielä kuukauden, sitten saatte olla oppaina.
    Rakkain terveisin mummo

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas mukavista teksteistä ja kuvista. Onneksi te olette olleet siellä terveinä. Me täällä Äkäslompolossa olemme olleet erilaisten sairauksien kourissa: vatsatautia, hengityselin sairauksia, kuumetta... Kuten täällä yleensä tähän aikaan,siksi tämä blogitunti siirtyi keskiviikoksi.
    Mekin olemme päässet kullan ja muiden metallien makuun hiihtokilpailuissa. Piti oikein juhlistaa mehu- ja kääretorttu tarjoilulla. Kaivoskuvat olivat hyvää esimakua mahdollisille kaivoksille tähän lähelle. Taika ja Oula ovat kiitettävästi tehneet tehtäviä, kuten mekin. Toivottavasti he jaksavat vielä lähettää meille omia kirjoituksiaan!

    Terveyttä ja terveisiä Äkäslompolosta!

    VastaaPoista