keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Matka Uuteen-Seelantiin

Aloitimme suunnitelmat jopa vuoden mittaisesta matkasta jo parisen vuotta sitten. Järjesteltävää oli paljon, siltä se ainakin tuntui. Matkaa varten tarvittiin uudet passit, viisumit joilla lapset pääsisi  kouluunkin, lennot, selvitykset varallisuudesta viisumia varten, kansainväliset ajokortit, rokotukset ja vakuutukset. Suomessa piti järjestellä kuntoon talot, työt, autot, opinnot ja koko omaisuuden pokkaaminen erinäisiin paikkoihin. Yritimme myös järjestellä etukäteen asioita Uuden Seelannin päässä lähinnä majoitukseen ja auton hankintaan ja kouluun liittyen, mutta ne osoittautuivat turhiksi tehdä liian aikaisessa vaiheessa. Lopulta päätimme lähteä matkaan niin, että majoitus oli sovittu vain ensimmäisiksi viikoiksi.

Vielä lumeton Ylläs hyvästeltiin 11.11. Yhtä lumeton Rovaniemi 17.11. Tuntui, että olimme jo puolivälissä matkaa maapallon toiselle puolelle, henkisesti. Helsingistä 20.11 alkanut matka Aucklandiin kesti suunnitellut 36 tuntia. Lontoon viiden tunnin vaihto lyheni kahteen sumusta johtuneen lennon viivästymisen johdosta. Yölento Lontoosta Hong Kongiin kesti 10 tuntia. Lensimme Kathay Pacificilla, jonka lentoemännät tekivät suuren vaikutuksen ystävällisyydellään. Jokaisella matkustajalla oli oma viihdekeskus, josta löytyi yli sata elokuvaa, radio- ja TV-ohjelmia, valtavasti pelejä ja muuta tietoa. Katsoimme jopa suomalaisen elokuvan, Rare Exportin. Hong Kongissa jäi vaihtoaikaa kolme tuntia ja taas oli yölento edessä, 11 tuntia Auclandiin samalla lentoyhtiöllä. Tsekkasimme kaikki matkatavarat sisään Helsingissä ja ne tulivat sujuvasti mukana loppuun saakka. Cathay Pacific on myös Finnairin alliance, joten lentopisteitä ropisee varmaan yhden Euroopan matkan verran. Tämä yhteys kannattaa käyttää, itse valitsimme sen halvimman hinnan johdosta (1460 € edestakainen aikuisen lippu: http://www.supersaver.fi/ ). Lennot menevät joka päivä ja hinta pysyy samana riippumatta sesongista tai siitä, että ostaako lennon viikon, kuukauden tai puolen vuoden päähän. Tammikuusta alkaen ensimmäinen vaihto tapahtuu Amsterdamissa Lontoon asemesta, joka myös vähän lyhentää lentoaikoja, tosin matka-aika pysyy samana, 36 h.

Aucklandin kentältä otimme Shuttle Bussin, eli lentokenttätaksin, joka toi meidät muutaman muun osoitteen kautta Takapunaan Marian ja Davidin hienoon kotiin. Ensituntuma Aucklandista on todella siisti ja puhdas ja kukkivien puiden tuoksut ovat huumaavat. Lämpöä on n 20 astetta, tosin pilvinen taivas on huomattavasti viileämpi kuin aurinkoinen. Lapset kävi uittamassa varpaita meressä ja väitti sen olevan lämmintä, arvioimme, että n 16 astetta. Tänään kolmantena Auckland-päivänä tuuli on todella kova.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä seikkailuun, seuraamme blogia suurella mielenkiinnolla!!!!

    VastaaPoista
  2. Hienon värinen auto ja muutenkin mukiinmenevän näköinen - mahtaakohan se olla munamiehen auto kun on vähän sen muotoinen. Seuraamme uteliaina teidän matkaa. arijasirpa

    VastaaPoista